Pariskunta pitää toisiaan kädestä kahvipöydässä.

Jakso 4: Riitelyn pysäyttäminen

”Jostain tuli välähdys: Tämähän on taas tätä! Meillä alkaa pyöriä sama kaava, jossa sinä arvostelet ja vaadit mahdottomia ja minä suljen suuni, kun mikään ei riitä. Mitä ihmettä tässä kohtaa pitäisi tehdä? Miten katkaista kierre, miten toimia toisin, että päästään rakentavaan keskusteluun?”

Jaksossa neljä opetellaan keskeyttämään alkava riita ja säilyttämään yhteys kumppaneiden välillä.


Nyt riita poikki



Parisuhteessa tulee aina vastaan hetkiä, jolloin kumppanien välinen yhteys on vaarassa katketa ja joissa sanoillamme ja reaktioillamme osumme kumppanin arkoihin paikkoihin. Niihin hetkiin on mahdollista löytää ratkaisut, joilla päästään tilanteesta eteenpäin ja säilytetään yhteys tai rakennetaan se uudelleen.

Tässä jaksossa yhdistetään kaikki aiemmin opittu: toiminta, pintatunteet, hyvän tavoittelu, kehon reaktiot ja pinnan alla olevat syvätunteet. Aluksi riittää, kun tunnistatte ensimmäiset toimintatapanne ja pintatunteet – hyvissä ajoin, ettei tilanne pääse liian pitkälle. Jos alkaa liikaa ärsyttää, yhteys uhkaa katketa tai riita on jo päällä, kannattaa turvautua liikennevaloihin, rauhoittumiskeinoihin tai aikalisään.

Kun tunnistat ensimmäiset reaktiosi ja pintatunteesi, on hyvä pysähtyä ja hengittää hetki. Riittää, kun tunnistat sen hetken ja sanoitat sen ääneen: ”Nyt se on taas täällä – meidän kehä. Pysähdytään ja rauhoitutaan.” Älkää kilpailko sillä, kumpi ensin pysäyttää kehän, vaan iloitkaa siitä, että onnistuitte sen pysäyttämisessä.

Rauhoittumisen jälkeen on hyvä käydä ensin yksin mielessään läpi omat reaktiot, toiminta ja tunteet ja miettiä, mikä itseen osui ja mikä satutti. Samoin on hyvä miettiä, miten omat reaktiot vaikuttivat kumppanin reagointiin. Ja hyväksyä se, että ne vaikuttavat häneen ja saavat hänet reagoimaan omalla tavallaan.

Oman mietiskelyhetken jälkeen käykää yhdessä tilanne h-i-t-a-a-s-t-i läpi. Kertokaa toisillenne vuorotellen vaihe vaiheelta omat reaktiot, omat toimintatavat, pintatunteet ja syvätunteet. Kertokaa lisäksi, mihin itsessä osui, mikä satutti ja minkä vuoksi. Unohtakaa syyttely ja puhukaa omasta kokemuksesta ja tunnetilasta.

Jos kokemukset menevät ristiin, ihmetelkää ja pohtikaa sitä, mistä se voisi johtua. Olkaa kuin rikostutkijat, jotka selvittävät, mitä välillänne oikein tapahtui ja mikä selittäisi kokemustenne erilaisuutta. Jos et ymmärrä toisen kokemusta, älä pakota häntä omaan käsitykseesi tai kokemukseesi äläkä arvostele tai kiellä hänen kokemustaan. Näin saatte kehän pysäytettyä, kerrottua molempien kokemukset ja teillä on mahdollisuus löytää keskinäinen yhteys, vaikka ette olisi samaa mieltä. Yhteyshän ei tarkoita aina samaa mieltä olemista tai kaikkien toiveiden täyttymistä.

Tällä tavalla teillä on mahdollisuus saavuttaa tavoite: kehä pysähtyy ja olette estäneet isomman mielipahan ja riidan.


Seitsemän ohjetta kehän pysäyttämiseen

1. Tunnista kehä, ota se puheeksi ja pysäytä

Taas tämä sama kehä on alkamassa. Ei jatketa tätä, koska se vie meidät vain umpikujaan.”
”Hei, voidaanko pysäyttää tämä ja hidastaa: mitä äsken oikein tapahtui?”

2. Ota vastuu omista toimintatavoistasi

Ymmärrä, että kumpikin vaikutatte vastavuoroisesti toisenne reaktioihin. Puhu itsestäsi ja kerro omasta käyttäytymisestäsi ja toiminnastasi. Joskus on vaikeaa olla rehellinen ja myöntää oma osuutensa ja nähdä sen merkitys, mutta siihen kannattaa pyrkiä.

”Nyt tunnistan, että kun sinä sanot minulle ihan tavallisesta asiasta ja jos siinä jokin osuu minun arkaan paikkaani, hyökkään heti takaisin. Ja sitten minun käytökseni saa sinut vaikenemaan.”
”Mitä enemmän minä nalkutan, sitä enemmän sinä puolustaudut.”

3. Ota vastuu omista tunteistasi

Tunnista omat sekä pinnalla olevat että syvemmät pinnan alla olevat tunteet ja olotilat:

”Olen kiukkuinen, mutta sisimmässäni niin yksinäinen.”
”Olen hiljaa ja vetäydyn, koska yritän suojautua arvostelultasi.”

4. Ymmärrä, miten vaikutat toisen tunteisiin

Ymmärrä, miten itselle ominaiset tavat reagoida ja käsitellä omia tunteita vaikuttavat kumppaniisi. Kielteisessä kehässä omat reaktiosi voivat saada toisen pois tolaltaan, herättää pelkoa, surua tms. Omalla toiminnallasi voit aktiivisesti vaikuttaa tilanteeseen.

Tajuan, että kun minä vaikenen ja vetäydyn, sinä varmaankin tunnet itsesi kovin merkityksettömäksi ja yksinäiseksi?”

5. Kysy kumppanisi syvätunteista

Kiinnostu toisen tunteista ja opi kysymään niistä tarkemmin:

”Mitä tuon kiukun/hiljaisuutesi takana oikein tunnet ja koet?”
”Kun minä kritisoin/vaikenen, miltä se sinusta tuntuu?”
”Millainen olo sinulla on juuri nyt?”

6. Kerro omista syvemmistä tunteistasi kumppanillesi

Ole rohkea ja kerro toiselle syvätunteistasi: peloista, häpeästä, yksinäisyydestä, surusta, ikävästä jne.

”Kun sinä arvostelet, pelkään, etten riitä sinulle ja olen vääränlainen. Ja nyt ymmärrän, että kun vaikenen ja vetäydyn, sinä tunnet, ettet merkitse minulle mitään ja sinua pelottaa, miten meidän suhteellemme käy.”

7. Panosta yhteistyön kokemuksen luomiseen

Pyri lähestymään toista hyvässä hengessä ja etsi tunnetason yhteyttä häneen. Näe kumppanisi ystävänä. Ymmärrä, että nimenomaan kehä on teidän yhteinen vihollisenne. Ole valmis yhdessä kumppanisi kanssa tarvittaessa purkamaan kielteisiä kehiä ja keskustelujen avulla löytämään yhteistä ymmärrystä.

”Tuntuu tosi hyvältä, että saatiin taas kerran tämä kehä pysäytettyä ja kerrottua, mistä oikein pohjimmiltaan oli kyse. Nyt tiedämme enemmän toistemme ajatuksista, tunteista ja kokemuksista.”


Avuksi kehän hahmottamiseen

Elävässä elämässä kehän hahmottaminen on usein hankalaa eikä ollenkaan aina ole yhtä oikeaa tapaa hahmottaa sitä. Hahmottamista helpottaa, kun pyrkii karsimaan riidasta pieniä yksityiskohtia ja kykenee yksinkertaistamaan tilannetta. Alla on yksi esimerkki, miten Hillan ja Jannen kehän löytää videolta ja miten he onnistuvat pysäyttämään kehän ja palauttamaan yhteyden välilleen:

Kehä lähtee hiljalleen liikkeelle siitä, kun Hilla hiljenee (toiminta) ja on vaisun oloinen (pintatunne/olotila) Jannen ehdotukselle yhteisestä tekemisestä viikonloppuna. Janne ihmettelee Hillan reaktiota ja saa Hillan epäröiden kertomaan ystävänsä retkiehdotuksesta Helsinkiin. Janne alkaa tivata (toiminta) pettyneen oloisena (pintatunne, olotila), miksi Hilla kertoo asiasta vasta nyt. Hilla hermostuu (pintatunne), alkaa puolustautua (toiminta) ja tehdä tulkintoja (toiminta) Jannen mahdollisesta mustasukkaisuudesta. Janne suuttuu (pintatunne) ja lähtee kävelemään pois (toiminta).

Käännekohta kehän pysäyttämiseksi alkaa, kun Janne pysähtyy, palaa takaisin (toiminta) Hillan luo ja alkaa rauhoittaa tilannetta puhuen (toiminta) riidan katkaisusta ja aikalisästä. Janne kääntyy kohti (toiminta) Hillaa ja kertoo tälle rauhoittuneena (olotila), ettei aio paeta vaan haluaa selvittää asian (toiminta). Janne varmistaa Hillan kuuntelevan (toiminta) ja alkaa kertoa (toiminta), mitä hänessä tapahtui. Janne kertoo ulkopuolisuuden tunteestaan (syvätunne) ja mitä hän toivoisi Hillalta näissä tilanteissa. Hilla kuuntelee keskeyttämättä (toiminta) ja Jannen lopetettua Hilla pyytää anteeksi (toiminta) omaa käytöstään. Lisäksi Hilla kertoo, miten hän ymmärtää omaa toimintaansa ja syyllistymistään (syvätunne) näissä tilanteissa. Molemmat myös osoittavat toisilleen myötätuntoa. Tässä kohdassa molemmat ovat kyenneet rauhoittumaan ja puhumaan oman toimintansa motiiveista sekä pinta- ja syvätunteistaan. Näin kehä on pysähtynyt ja vastavuoroinen yhteys Hillan ja Jannen välille palannut.


Oheislukemisto: Sue Johnson, Kunpa sinut tuntisin paremmin. Sivut 98–111.